”Me tahdotaan vaan leikkiä”

Leikistä ja leikin merkityksestä

Teipataan äiti ja isä
kiinni lastenhuoneen lattiaan.
Vaanitaan kuin hyönteisiä
hämähäkki hiljaa verkossaan.

Me tahdotaan vain leikkiä,

se on meidän duuni.
Anna lisää teippiä.
Te ette lähde tänään töihin.

Me aiotaan nyt leikkiä
ötökkää ja hämähäkinseittiä.
Te ette pääse tänään töihin.

Näin lauletaan Pariisin Kevään Teippileikki-laulussa, joka esitettiin aikoinaan Ipanapa 3 -albumilla. Teippileikin lyriikoihin kiteytyy paljon oleellista leikin merkityksestä. Leikki on todellakin lapsen työtä, eikä tämä paljon käytetty sanonta ole turhanpäiväinen ilmaus. Leikin tärkeys lapselle on huomioitu myös Lapsen oikeuksien sopimuksessa (31. artikla), minkä mukaan lapsella on oikeus lepoon, vapaa-aikaan ja ikätasoiseen leikkiin. Mutta pitääkö aikuisen antaa teipata itsensä kiinni lattiaan hämähäkinseittiin, ajaa pikkuautoilla ympäri asuntoa tai osallistua unikavereiden piknikille? Tai pitääkö olohuoneen nurkassa säilöä pinoa pahvilaatikoita, joita ei saa hävittää, sillä siinä on päivästä riippuen raketti, lakaisuauto, maja tai karhunpesä. Vastaus tähän voisi olla pitää ja ei pidä. Ehkäpä tärkeintä on, että aikuisen tulee olla kiinnostunut lapsesta ja tämän mielenkiinnonkohteista, sillä lapsen kannalta on tärkeää tulla kuulluksi ja huomatuksi. Psykiatri Jukka Mäkelän (2019) sanoin ”jaettu ilo kertoo lapselle, että hän on itsenään kiinnostava ja arvokas”. Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista, että aikuinen uuvuksiin asti leikkii tai että hän osallistuu pikkuautoajeluun vastentahtoisesti ja ärtyneenä. Lapsen kanssa leikkiminen ei suinkaan ole kaikille aikuisille luontevaa tai helppoa, vaan se vaatii heittäytymistä ja taitoa päästää irti kontrollista. Aikuinen lähtee helposti ohjailemaan leikkiä, mutta leikki saa olla kaikin mokomin lapsijohtoista, jossa lapsi päättää, miten leikki etenee. Se riittää, kun aikuinen on läsnä, kielellistää tarvittaessa leikkiä ja vain seuraa lapsen aloitteita ja on hetken lasta varten. Sitä paitsi leikki voi syntyä mistä vain yhdessäolosta, kuten retkeilystä, kutittelusta, piirtämisestä tai pallon heittelystä. Leikki voidaankin määritellä joksikin hauskaksi toiminnaksi, joka on vapaata ja itseohjautuvaa ja jossa tärkeintä ei ole lopputulos vaan itse tekeminen (Kaitsalmi, 2024). Ja kuten aiemmissakin Tiedonkiteitä-blogikirjoituksissa, niin myös tässä pääsemme siihen, mikä on kaikkein tärkeintä eli lapsen ja vanhemman välinen läsnä oleva ja turvallinen vuorovaikutus.

Leikki lähtee liikkeelle lapsen omasta sisäisestä maailmasta ja tarpeesta leikkiä, eikä lapsi tarvitse siihen sen erityisempiä aikuisen organisoimia järjestelyjä. Viljamaa ja Yliherva (2020) kuitenkin mainitsevat, että aikuisen tehtävä on mahdollistaa lapsen leikki siten, että lapsella on vapaa-aikaa, toisten lasten seuraa ja mahdollisuus leikkiä ulkona ja sisällä ja myös ikätasolle sopivia leikkitarvikkeita. Leikin aikana lapset oppivat uusia asioita ja vahvistavat jo opittuja taitojaan. Leikissä harjoitellaan myös sosiaalisia taitoja, kuten vuorottelua, yhteistyössä toimimista ja niin sanottuja arkielämän sosiaalisia rutiineja tai skriptejä, kuten lääkärissä käymistä tai ruuanlaittoa (Rogers ym., 2012).

Leikki on lapsille luontaista toimintaa, mutta eri ikäiset lapset leikkivät eri tavoin. Leikkitaitoja voidaankin tarkastella kasvun ja kehityksen näkökulmasta. Leikin perusta kehittyy jo vauvaikäisenä, kun lapsi tutkii ympäristöään ja ympäristössään olevia tavaroita kaikin aistein; maistellen, kosketellen, kuulostellen ja katsellen. Tämänkaltaista tutkivaa leikkiä ohjaa ennemminkin ajatus ”mitä tavara tekee” kuin että ”mitä minä voin tavaralla tehdä”.  Toisen ikävuoden aikana leikissä alkaa esiintyä esittävää piirrettä, kun lapsi omaksuu roolileikkejä. Leikissä hän saattaa olla palomies, kissa tai lääkäri. Roolileikki vahvistuu erityisesti päiväkoti-ikäisten leikeissä. Liikkuva leikki, kuten hippa, kiipeily ja paini kuuluvat myös leikki-ikäisten lasten arkeen. (Pellegrini & Smith, 1998). Yksi tunnetuimpia leikkiin sovellettuja teorioita on kehityspsykologi Jean Piaget’n 1960-luvulta peräisin oleva teoria lapsen kognitiivisesta kehityksestä (esim. Piaget, 1988). Teoriassaan Piaget jakaa lapsen leikin kehityksen kolmeen tasoon, joista ensimmäinen on sensomotorisessa vaiheessa (noin 0–2-vuotiaana) esiintyvä harjoitteluleikki. Tällöin lapsi toistaa kehollisia liikkeitä ja toimintoja, esimerkiksi pudottaa, pinoaa ja kaataa asioita. Toistava toiminta kiinnostaa lasta. Toisessa, esioperationaalisessa vaiheessa esiintyvä symbolinen leikki (2–6-vuotiaana) auttaa lasta ymmärtämään ja jäsentämään maailmaa. Tällöin lapsen leikki on luovaa ja leikissä käytetään kieltä ja mielikuvitusta. Piagetin mukaan tämä on merkittävä vaihe myös kognitiiviselle kehitykselle. Symbolista leikkiä edustaa mm. roolileikit ja lapsen taito käyttää esimerkiksi keppiä milloin onkena, kauhana tai vaikka hevosena eli kuvitella esineelle tilanteeseen sopivia symbolisia käyttötarkoituksia. Kolmannessa, konkreettisten operaatioiden vaiheessa (6–12-vuotiaana) lapsi kiinnostuu sääntöleikeistä ja -peleistä. Tällöin kehittyy myös lapsen yhteistyö- ja sosiaaliset taidot, kuten esimerkiksi taito neuvotella.

Kaikkien lasten leikki ei kuitenkaan noudata edellä kuvattua kehityskulkua eivätkä leikkitaidot välttämättä vastaa lapsen ikää, vaan ne kulkevat yhdessä lapsen kognitiivisen kehityksen kanssa. Niin sanotun symbolisen eli kuvitteellisen leikin on todettu olevan yhteydessä lapsen kielelliseen kehitykseen (Vyshedskiy ja Khokhlovich, 2023; Quinn ym., 2018). Niiden lasten leikki, joilla on kielellisiä ja/tai vuorovaikutuksellisia haasteita, voi olla erilaista, eikä aikuinen välttämättä edes tunnista sitä leikiksi (ks. Kaitsalmi, 2024; Vermilä, 2023). Esimerkiksi autismikirjon piirteisiin liitetään toistava tai kaavamainen leikki, joka suuntautuu enemmän esineisiin kuin ihmisiin sekä niukka tai puuttuva mielikuvitusleikki (Korhonen, 2023; Short ym., 2020). Lisäksi autismikirjon lapset ovat vähän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa leikin aikana (Medeiros ym., 2024). Piret Vermilä (2023) huomasi monitapaustutkimuksessaan, että autismikirjon lapsilla on halua olla vuorovaikutuksessa, mutta he tarvitsevat aikuisen vahvan tuen ja houkuttelun, jotta leikki onnistuu. Vastavuoroiset ja onnistuneet leikkihetket olivat sellaisia, joissa ”aikuinen ei painostanut lasta toimimaan vaan houkutteli hänet mukaan lapsen ehdoilla” (s. 146). Onnistunut vuorovaikutus edellyttää aikuiselta sensitiivistä, lapsen ominaispiirteitä huomioivaa ohjausta, mikä ei suinkaan ole helppoa. Lasten leikkitaitoja ohjaavat aikuiset tarvitsevatkin koulutusta lasten tekemien aloitteiden huomaamisessa ja vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Kuten Johanna Kaitsalmi (2024) kirjoittaa ”ehkä katsetta olisikin kohdennettava useammin lasten taitojen sijaan tai lisäksi myös aikuisten leikkitaitoihin ja asenne-esteellisyyteen, jotta lasten oikeus leikkiin toteutuisi (s.20)”.

Myös niiden lasten leikkiä, joilla on (kehityksellinen) kielihäiriö, on jonkin verran tutkittu. Suvanto (2012) havaitsi, että lapset, joilla oli kielellistä vaikeutta, tuottivat valmiiksi annetulla lelusarjalla leikkiessään enemmän ei-kielellisiä tapahtumia kuin kielellisissä taidoissaan tyypilliset kehittyneet lapset. Kielihäiriöiset  lapset kyllä keksivät leikkiin tapahtumia, mutta he kuvasivat tapahtumia toiminnan tai ääntelyn kautta ennemmin kuin puheella. Samankaltaisia havaintoja tehtiin Shortin ym. (2020) tutkimuksessa, jossa kielihäiriöisten lasten leikki arvioitiin laadullisesti paremmaksi, jos sitä arvioivat henkilöt katsoivat videotallenteita ilman ääntä verrattuna äänen kanssa katsottuihin videoihin. Tutkijat toteavatkin, että kielihäiriöisillä lapsilla on leikkitaitoja, mutta kielellisten vaikeuksien vuoksi heidän leikkiään pidetään usein heikompana, mitä se todellisuudessa onkaan. Toisaalta kielellisten vaikeuksien vuoksi lapset saattavat pitäytyä ennemmin tutkivassa leikissä kuin mielikuvitusleikissä ja tehdä vähemmän leikkialoitteita (ks. esim. Hendrickson ym., 2019; Lyytinen & Lautamo, 2003). Kielelliset vaikeudet voivat näkyä erityisesti isompien lasten mielikuvitusleikissä, kun leikki on jo monimutkaisempaa ja sisältää enemmän tapahtumia (esim. Casby, 1997). Kielelliset vaikeudet voivat siis vaikeuttaa leikkiin osallistumista ja tällöin lapsi voi helposti omaksua toistuvasti vaikkapa vauvan tai koiran roolin, jossa kieltä ei tarvita. Myös painimisleikeissä pärjää vähemmällä puheella. Kuvitetut roolileikit (esim. jäätelökioski, lääkäri) tai leikit, joissa on selkeä struktuuri, kuten vaikkapa autorata, ovat sellaisia, joiden äärellä lapsen leikkitaitoja on hyvä tukea ja joissa kielihäiriöinenkin lapsi voi kokea osallisuuden kokemuksia.

Leikki on siis lapsen kehitykselle varsin tärkeää ja lapsen maailmassa iso ilon tuoja. Kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus leikkiin, myös niillä, joiden leikki on erityistä tai erilaista. Suomalainen varhaiskasvatusjärjestelmä on arvokas, sillä päiväkotipäivään mahtuu useisiin maihin verrattuna paljon leikkiä. Esiopetus alkaa Suomessa nykyisellään vasta sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää kuusi vuotta. Kaksivuotisen, viiden vuoden iässä alkavan esiopetuksen kokeilu on päättynyt toukokuussa 2024 ja raporttia kokeilun tuloksista odotellaan vielä (Opetus ja kulttuuriministeriö). Mikäli kaksivuotiseen esiopetukseen siirrytään, on hyvin tärkeää, että tulevissa esiopetuksen suunnitelmissa leikin merkitys muistetaan ja leikille annetaan sen ansaitsema sija.

 

Muista nämä:

• Leikki on tärkeää lapsen kasvulle ja kehitykselle.
• Aikuisen tulee olla kiinnostunut lapsen leikistä.
• Erilainenkin tai erityinenkin leikki on leikkiä ja myös sille kuuluu antaa sijaa.

Lähteet:

Casby, M.W. (1997).Symbolic play of children with specific language impairment: a critical review. Journal of Speech, Language, and Hearing Research, 40, 468–479.

Hendrickson, B., DeVeney, S.L. & Kelly-Vance, L. (2019). Play behaviors of young children with and without expressive langauge delay: an exploratoru study. Journal of Curriculum, Teaching, Learning and Leadership in Education, 4, 10–27.

Kaitsalmi, J. (2024) Erityiseksi määritellyn lapsen vaikuttajuuden toteutumisen mahdollistava hoitotyö: Lasten kuntoutushoitotyön dialoginen malli. Väitöskirja. Turun yliopisto.

Korhonen, M. (2023). Autismikirjon piirteitä lapsilla ja nuorilla. Artikkelin tunnus: nix03145 (050.131) Käypä hoito -suosituksessa: Autismikirjon häiriö. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen, Suomen Nuorisopsykiatrisen Yhdistyksen, Suomen Kehitysvammalääkäreiden, Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2024 (viitattu 19.9.2024). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi

Lyytinen, P. & Lautamo, T. Leikki. Teoksessa T. Siiskonen., T. Aro, T. Ahonen & R. Ketonen (toim.). Joko se puhuu? Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. (s. 199  219). PS-Kustannus.

Medeiros, H.V., Lifter, K., Goodwin, G., Antonelli, R. (2024). Assessing play in children developing with delays: a scoping review. Review Journal of Autism and Developmental Disorders.  https://doi.org/10.1007/s40489-024-00469-8.

Mäkielä, J. (2019). Jaettu ilo on iso asia. Lasten asialla, 5.

Opetus ja kulttuuriministeriö. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Saatavissa osoitteesta: https://okm.fi/kaksivuotisen-esiopetuksen-kokeilu

Pellegrini, A.D. & Smith, P.K. (1998). The development of play during childhood: forms and possible functions. Child Psychology & Psychiatgry Review, 3, 51–57.

Piaget, J. (1988). Lapsi maailmansa rakentajana. WSOY.

Quinn, S., Donnelly, S. & Kidd, E. (2018). The relationship between symbolic play and language acquisition: A meta-analytic review. Developmental Review, 49, 121–135.

Rogers, S., Dawson, G. & Vismara, L. (2012). An early start for your child with autism. The Guilford Press.

Short, E.J., Schindler, R.C., Obeid, R., Noeder, M.M., Hlavaty, L.E., Gross, S.I., Lewis, B., Russ, S. & Manos, M.M. (2020). Examining the role of language in play among children with and without developmental disabilities. Language, Speech, and Hearing Services in Schools. 51, 795–806.

Suvanto, A. Lapsi tarinaa rakentamassa. Kielihäiriöisten lasten kerrontataidot ja niiden kuntoutuminen. Väitöskirja. Oulun yliopisto.

Vermilä, P. (2023). Leikin ja vuorovaikutuksen muotoja lapsilla, joilla on autismikirjo – tapaustutkimus. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Viljamaa, E. & Yliherva, A. (2020), Leikki on kaikki. Teoksessa E. Niemitalo-Haapola, S. Haapala & S. Ukkola (toim.). Lapsen kielenkehitys. Vuorovaikutuksen, leikin ja luovuuden merkitys. (s.205–224). PS-Kustannus.

Vyshedskiy, A. & Khokhlovich, E. (2023). Pretend play predicts language development in young children with Autism Spectrum Disorder. International Journal of Play, 403–419.

Blogin kirjoittaja Leena Mäkinen on tutkijataustainen, tieteestä innostuva puheterapeutti. Tällä palstalla hän kirjoittaa tutkimustietoa hyödyntäen puheterapeutin arjessa esiintyvistä ilmiöistä.