Ironiasta puhutaan silloin, kun sanotun ja tarkoitetun välillä on ristiriita (Muukkonen, 2021). Ilmaus tuleekin tulkita sanotun vastakohtana, kuten esimerkiksi tilanteessa, jossa todetaan, että ”onpa taas tosi hyvä sää”, kun todellisuudessa vettä on satanut jo useamman päivän. Ironisen ilmauksen tulkinta on pitkälti riippuvainen tulkitsijasta, sillä se edellyttää kontekstuaalista eli tilannekohtaista päättelyä ja taitoa ymmärtää toisten ajatuksia ja asenteita. Ironian tarkoitus voi olla humoristinen ja näin ollen hauskuuttaa tai keventää tunnelmaa, mutta sen rajapinta negatiivissävytteiseen kielenkäyttöön on häilyvä. Epäsuoran luonteensa vuoksi ironian avulla voidaan myös saattaa naurunalaiseksi, pilkata, olla eri mieltä tai kritisoida (Rahtu, 2004). Recchian ym. (2010) tutkimuksen mukaan ironiaa käytetään enemmän tunnelataukseltaan negatiivissa kuin positiivissa tilanteissa. Ironialla on yhtymäkohtia sarkasmiin, mikä Wikipedian määritelmän mukaan on sanallista ironiaa, joka on tarkoituksellista ja yleensä loukkaavaksi tarkoitettua.
Monimerkityksellisyys ja tilannesidonnaisuus tekevät ironiasta haastavan kielenkäytön lajin ja se, mikä toiselle on ironista, ei välttämättä toiselle ole (Muukkonen, 2021). Pääsääntöisesti kieltä prosessoidaan melko automaattisesti ja ihmisen tiedonkäsittelyä ohjaakin kyky suuntautua tilanteen kannalta oleelliseen (ks. Loukusa, 2022). Ironisen tai jonkin kielikuvan sisältävän lauseen prosessointi sen sijaan on hitaampaa kuin kirjaimellisesti tulkittavan lauseen, koska se edellyttää ilmauksen uudelleen prosessointia kyseisessä tilanneyhteydessä, mikäli ilmaus ei ole entuudestaan tuttu (Olkoniemi, 2019). Väitöstutkimuksessaan psykologi Henri Olkoniemi on esittänyt, että aikuisten kykyyn ymmärtää ironisia ilmauksia on yhteydessä työmuistitaidot ja kyky prosessoida emotionaalista tietoa. Ne aikuiset, jotka tunnistivat paremmin tunteita ja joilla oli paremmat työmuistitaidot, kykenivät tunnistamaan ironisen ilmauksen nopeammin. Lisäksi ironisen ilmauksen ymmärtämiseen liitetään myös mielen teorian taidot, eli taito tunnistaa toisten uskomuksia, aikomuksia ja tuntemuksia (ks. Angleri & Airenti, 2014). Jos ironian ymmärtäminen edellyttää aikuisillakin monenlaista tiedonkäsittelyä, niin on ymmärrettävää, että ironisen ilmauksen tulkitsemisen täytyy olla haastavaa lapsille.
Tutkimusten mukaan kielellisissä taidoissaan tyypillisesti kehittyneet lapset alkavat ymmärtää ironiaa noin viiden tai kuuden vuoden iässä ja taito kehittyy edelleen alakouluvuosien aikana (ks. Angeleri & Airenti 2014; Harris & Pexman, 2008; Loukusa, 2022). Loukusan ja Leinosen (2008) tutkimukseen osallistui 3–9-vuotiaita lapsia, joille kerrottiin jokin ironisen ilmauksen sisältämä tapahtumakuvaus, esimerkiksi seuraavanlainen: ”Pekka oli Matin synttäreillä, jossa häntä kiusattiin. Kotiin tullessaan Pekka sanoo: Olipa kivat synttärit.” Tapahtumakuvauksen kertomisen jälkeen lapsilta kysyttiin: ”Mitä Pekka tarkoittaa?”. Tutkimuksen mukaan 6–7-vuotiaat lapset alkoivat hallita testimuotoisessa tilanteessa ironisten ilmausten ymmärtämisen, vaikka vaihtelu oli suurta ja jopa osa 3-vuotiaista saattoi vastata kysymykseen oikein. Hyvin samankaltaisia tuloksia on esitetty Angelerin ja Airentin (2014) tutkimuksessa. 3–4-vuotiaiden suoriutumiseen vaikuttanee suuresti tilanteen tuttuus, sillä ironian ymmärtämisen kannalta olennaista on puhujien yhteinen jaettu tieto tilanteesta. Recchian ym. (2010) tutkimuksessa todettiin samaa (ks. myös Pexman ym., 2009). He analysoivat perheiden keskusteluissaan käyttämiä epäsuoran kielen keinoja ja havaitsivat, että selkeästi ironisia ilmauksia käytettiin sekä aikuisten että lasten toimesta verrattain vähän, kun taas esimerkiksi retorisia kysymyksiä (”Montako kertaa mun on sanottava, että pue”) ja niin sanottua hyperbolaa eli liioittelua (”Tää on maailman kaikista suurin jäätelö”) esiintyi enemmän. 4–6-vuotiaat ymmärsivät käytetyt ironiset ilmaukset kuitenkin yllättävän hyvin, kun tilanne oli tuttu ja ironista kieltä käyttävä aikuinen oli luotettava. Pexman ym. (2009) huomasivat vastaavasti, että jo 5-vuotiaat saattoivat itse käyttää ironista ilmausta perhepiirissä (pelitilanne), jos isommat sisarukset tai aikuisetkin käyttivät niitä.
Jos lapsi ei ymmärrä ironista ilmausta, tyypillisintä on tulkita ironinen ilmaus kirjaimellisesti, vaikka ilmaus olisi ollut ristiriidassa kerrotun tilanteen kanssa (Loukusa & Leinonen, 2008; Recchia ym., 2010). Ironian ymmärtäminen on haastavaa pienille lapsille ja se voi olla vaikeaa vanhemmillekin lapsille, joilla on esimerkiksi autismikirjon piirteitä. Autismiin liitetään laajemmaltakin taipumus tulkita kuvainnollinen tai epäsuora kielenkäyttö kirjaimellisesti (Loukusa, 2022). Huomattavaa on myös se, että ironia aletaan nähdä aikuiskielen kaltaisesti huumoriksi vasta noin kahdeksannen ikävuoden jälkeen (Harris & Pexman, 2008). Senpä vuoksi ironian kanssa tulee olla varovainen, sillä sen käyttö voi tahattomastikin aiheuttaa hämmennystä tai jopa mielipahaa. Sanallisen ironian tulkintaa helpottaa kuitenkin usein se, että ironiseen ilmaukseen liittyy tietty äänenpaino, eleet ja ilmeet (Loukusa, 2011).
Vaikka ironia on vaikea kielenkäytön laji, se voi olla isompien lasten, nuorten ja aikuisten tapa ilmentää huumoria. Huumori on tärkeä, universaali ilmiö, jonka tarkoitus on helpottaa elämäämme sekä synnyttää positiivista toimintaa, naurua ja iloa (Stenius, 2023). Ilo onkin yksi perustunteista, jonka merkitys ihmislajin kehityksessä on ollut rentouttaa aivoja ja rohkaista vapautuneesti kokeilemaan uusia asioita (Nummenmaa, 2019). Huumoria esiintyy jo varsin pienillä lapsilla. Varhaiskasvatuksenopettaja Tuula Stenius on tutkinut kasvatustieteen väitöskirjassaan lasten huumorin ilmenemistä päiväkotitilanteissa. Stenius huomasi, että lasten käyttämä huumori ei suinkaan ollut aikuiskielen kaltaista vitsailua tai tarinan kerrontaa, vaan spontaania, arjen leikeistä ja tilanteista kumpuavaa ääntelyä, ilmeilyä, kehollista toimintaa tai sanallista hassuttelua. Toisinaan tämä yltyi niin sanotuksi hyperhauskuudeksi, jossa samaa asiaa saatettiin toistaa karnevalistisessa tunnelmassa lukemattomia kertoja. Alle kouluikäisten lasten huumorille tuntuukin olevan tunnusomaista juuri se, että samaa toimintaa, ääntelyä tai epäsanaa ja myöhemmin lähempänä kouluikää myös arvoituksia tai vitsejä toistellaan kerta kerran jälkeen, ja ne hauskuuttavat lapsia itseään aina uudestaan (Bergen, 2021). Lapset ymmärtävät jo varhain huumorin sosiaalisen merkityksen. Se, onko asia tai arvoitus itsessään kovinkaan hauska, ei ole pääasia, vaan se, minkälaisen reaktion se toisissa saa aikaan. Lapset eivät välttämättä osaa esimerkiksi kertoa, miksi joku arvoitus (eng. riddle) on hauska, vaan oleellisinta on, että se on saanut jonkun toisen nauramaan, minkä vuoksi samaa kaskua toistetaan uudelleen.
Harmillisesti lasten ilmentämä huumori ei Steniuksen (2023) tutkimuksen mukaan ollut läheskään aina aikuisten mielestä hauskaa tai toivottavaa, vaan päinvastoin saatettiin kokea päiväkodin arjessa häiritseväksi toiminnaksi ja keskeyttää. Merkittävää on, että Stenius huomasi lasten huumoria esiintyvän erityisesti päiväkodin odottamistilanteissa ja esimerkiksi aamupiirin kaltaisissa tuokioissa. Aamupiirillä hassuttelija voi leimaantua häiriköksi, vaikka taustalla voi olla sinänsä positiivinen tarkoitus viihdyttää itseä ja muita pitkäveteiseksi koetussa tilanteessa. On toki tärkeää, että päiväkodissa harjoitellaan esimerkiksi yhteisten sääntöjen noudattamista ja puheenvuoron odottamista, mutta toisaalta huumorillekin tulisi olla oma sijansa. Lapsilla onkin oma tapansa ilmentää huumoria, mitä me aikuiset emme aina ymmärrä tai arvosta. Vasta teini-iässä lasten ja aikuisten huumorin käyttö alkaa muistuttaa toisiaan (Bergen, 2021). Huumori tuo iloa ja jokaiseen päivään olisi tärkeää mahtua naurua. Jätetään ironia isompien lasten ja aikuisten väliseksi ja annetaan lasten hupailla lapsille sopivalla tyylillä.
Muista nämä:
- Ironia on haastava kielenkäytön laji, joka edellyttää tilanneyhteyden ymmärtämistä ja puhujan mielentilan ja aikomusten tulkintaa.
- Ironiaa ei tule käyttää alle kouluikäisten lasten kanssa, koska se voidaan tulkita helposti kirjaimellisesti.
- Lasten huumori on erilaista kuin aikuisten.
Lähteet:
Angeleri, R. & Airenti, G. (2014). The Development of Joke and Irony Understanding: A Study with 3- to 6-year-old children. Canadian Journal of Experimental Psychology, 68, 133–146.
Bergen, D. (2021). Humour as a resource for children. Teoksessa E. Vanderheiden & C-H. Mayer (toim.). The Palgrave Handbook of Humour Research (s. 311–324). Palgrave Macmillan.
Harris, M. & Pexman, P.M. (2008). Children’s perceptions of the social functions of verbal irony. Discourse Processes, 36, 147–165.
Loukusa, S. (2011). Pragmaattisen ymmärtämisen kehitys. Teoksessa Lapset kieltä käyttämässä. Pragmaattisten taitojen kehitys ja sen häiriöt. (s. 103–123) PS-Kustannus.
Loukusa, S. (2022). Autismikirjoon liittyvät kielelliset vaikeudet. Teoksessa S. Loukusa & L. Paavola (toim.). S. Kunnari & M. Laasonen (toim.). Lasten kielelliset vaikeudet. Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. (s. 105–124). PS- Kustannus.
Loukusa, S. & Leinonen, E. (2008). Development of comprehension of ironic utterances in 3- to 9-year-old Finnish-speaking children. Psychology of Language and Communication, 12, 55–69.
Muukkonen, S. (2021). Menikö perille? Monitulkintainen ironia. Saatavilla osoitteessa: https://kielikello.fi/menikö-perille-monitulkintainen-ironia/
Nummenmaa, L. (2019). Tunnekartasto. Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä. Tammi.
Olkoniemi, H. (2019). Individual differences in processing written irony. Väitöskirja. Turun yliopisto.
Pexman, P., Zdrazilova, L., McConnachie, D., Deater-Deckard, K. & Petrill, S.A. (2009). ”That was smooth, mom”. Children’s production of verbal and gestural irony. Metaphor & Symbol, 24, 237–248.
Rahtu, T. (2004). Saako olla ironiaa? Saatavissa osoitteessa: https://kielikello.fi/saako-olla-ironiaa/
Recchia, H.E., Howe, N., Ross, H.S., Alexander, S. (2010). Children’s understanding and production of verbal irony in family conversations. British Journal of Developmental Psychology, 28, 255–274.
Stenius, T. (2023). Pienten lasten huumorin rakentuminen. ”Mua kikattaa kun mä teen jekkuja”. Journal of Early Childhood Education Research, 12, 268–277.
Leena Mäkinen
Blogin kirjoittaja Leena Mäkinen on tutkijataustainen, tieteestä innostuva puheterapeutti. Tällä palstalla hän kirjoittaa tutkimustietoa hyödyntäen puheterapeutin arjessa esiintyvistä ilmiöistä.